Bloggaus

Mitä bloggaus oikeastaan on, ja koska siitä tuli nykyisenkaltainen ilmiö, ja missä vaiheessa siitä tuli joillekin bloggaajille jopa ammatti?

Bloggauksen alku

Blogi itsessään tarkoittaa nettisivua, jonne voi itse kirjoittaa mitä sitten haluaakaan, omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Alunperin sana tulee englanninkielestä ja sanoista web log, eli periaatteessa verkkopäiväkirja. Yleensä naisten kirjoittamat ensimmäiset nettipäiväkirjat olivat blogien ensiaste. Näille kirjoituksille ominaista on päiväkirjamaisuus ja selkeä kronologinen merkintätapa, josta on tullut nykyäänkin bloggauksen tavaramerkki.

Alunperin 90-luvulla bloginpitäminen vaati koodaustaitoja ja ihmiset kirjoittelivat aluksi enemmän erilaisilla foorumeilla, joita vielä tänäkin päivänä on, mutta kirjoittajat ovat enemmäkseen siirtyneet kirjoittelemaan omille sivustoilleen. Yksi ensimmäisiä bloggaajille tarkoitettuja palveluita oli Blogger, jonka Google sitten ostikin vuonna 2003 ja se oli aikoinaan yksi käytetyimmistä kirjoitusalustoista, kunnes päätään nosti avoimella lähdekoodille kirjoitettu WordPress alusta. Blogialusta Wordpress mahdollisti blogin kirjoittamisen Wordpressin omalle sivustolle palveluna tai aivan oman kotisivun rakentamisen Wordpressin päälle tai sellaisen tilaamisen, ja sen jälkeen omat tekstit olisivat omalla sivulla. Toki blogeja kirjoitellaan yhä muillekin alustoille, mutta 2010-luvulla Wordpress on se ykkönen.

Bloggaajan vaatimukset

Jos bloggaaja haluaa, että joku myös lukee hänen kirjoituksiaan, on bloggaajan oltava itse kiinnostunut omasta aiheestaan- kiinnostus ja innostus tulevat kyllä esiin sitten varsinaisissa artikkeleissa.

Bloggaajalta vaaditaan ymmärtämystä yhteisön rakentamisessa ja kykyä luoda aito lukijasuhde seuraajien kanssa. Bloggaajan pitää jakaa oma persoonansa ja tyylinsä lukijoille, oltava aito ja kiinnostava. Yleensä tämä kaikki vaatii bloggaajalta tietoista itsensä kehittämistä, kukaan ei ole täysin valmis heti aloittaessaan.

Hyvin suunniteltu ja toteutettu blogi sopivalla aihepiirillä on hyvä lähtökohta, mutta graafinen tai tekninen toteutus ei ole tärkeintä, kunhan blogi toimii, sisältö on tärkeintä.

Hyvän blogin tuottaminen vaatii jonkinlaisia kirjallisia taitoja ja suomen kielen hallintaa sekä valokuvauksen ja kuvankäsittelyn perustaitoja. Tietoteknisetkin taidot on hyvä osata ja tietää jotain esimerkiksi Googlen hakupalveluiden toiminnasta ja SEO-perusteista.

Bloggaaminen itsestään vaatii aktiivisuutta ja pitkäjänteisyyttä ja kykyä kestää palautetta, joka varmasti välillä on myös ikävää. Suositulla bloggaajalla saattaa koko elämä muuttua bloginsa välityksellä ja siitä voi tulla jossain mittakaavassa kaikille tuttua ja julkista ja bloggarista itsestään julkimo - jos esimerkiksi bloggari ylläpitää videoblogia YouTube kanavallaan omana itsenään ja seuraajia on paljon, voi tuloksena olla, että henkilöstä itsestään tulee julkkis. Bloggaaminen antaa bloggaajalle mahdollisuuden aivan omanlaiseen luovuuteen, mielipiteiden ilmaisuun sekä muiden ihmisten auttamiseen. Bloggaaminen ei ole aikaan tai paikkaan sidottua, eli käytännössä bloggaaja voi kirjoittaa, vaikka alkuillasta tai keskiyöllä yhtä hyvin kuin ennen aamulenkkiä.

Oma blogi tulille?

Jos olet sitten perustamassa omaa blogiasi, yksi tärkeimmistä askelista on nettiosoite. Aivan ensimmäisenä sinun tulee miettiä blogillesi nimi ja sitä kautta sille nettiosoite. Nimen on hyvä kuvata aihepiiriä, mistä kirjoitat ja jos mahdollista, nimessä tulisi olla jo hakusana, jolla toivot, että blogisi löydetään Googlesta. Tällä sivustolla käymme hieman läpi asioita, mitä bloggaamiseen liittyy ja millaisia mahdollisuuksia siinä voisi olla. Sivusto on vain raapaisu mahdollisuuksiin, tervetuloa lukemaan.